Illustration Yleiskokouksen osallistujat

Ilmastonmuutosta vastaan käytävä taistelu joko voitetaan tai hävitään kaupunkialueila. Suuri enemmistö Euroopan väestöstä asuu ja työskentelee kaupungeissa, ja kuluttaa arviolta 80 % kaikesta EU:n alueella käytettävästä energiasta. Paikallisviranomaiset ovat asukkaita lähimpänä olevana hallinnon tasona ihanteellisessa paikassa vastaamaan ilmastonmuutoksen ongelmiin tehokkaalla tavalla. Yhä useammat kaupungit ovat päättäneet tarttua haasteeseen, kuten kaupunginjohtajien yleiskokouksen allekirjoittajien kasvavasta määrästä voimme todeta.

Allekirjoittajat vaihtelevat pienistä kylistä suuriin metropolialueisiin, kuten Lontoo ja Pariisi.

Yleiskokouksen sitoutumisallekirjoitukset liittyvät Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikan puitteisiin. Nämä sisältävät Euroopan unionin ilmasto- ja energiapaketin vuodelle 2020 niille allekirjoittajille, jotka ovat liittyneet vuosien 2008 ja 2015 välillä ja Euroopan unionin ilmasto- jaenergiapolitiikanpuitteet 2030 sekä EU:n strategian ilmastonmuutokseen sopeutumisessa vuoden 2015 jälkeen liittyneille allekirjoittajille.

Lokakuusta 2015 alkaen yleiskokouksen allekirjoittajat sitoutuvat ottamaan käyttöön integroidun lähestymisen ilmastonmuutoksen lieventämisessä ja siihen varautumisessa. Heitä vaaditaan kehittämään kestävän energian ja ilmastonmuutoksen toimintasuunnitelmia, joilla tähdätään CO2-päästöjen vähentämiseen vähintään 40 % vuoteen 2030 mennessä lisäämällä sietokykyä ilmastonmuutokselle ensimmäisen kahden vuoden aikana sitoutumisesta.

Kaupunginjohtajien yleiskokouksen allekirjoittajakaupunkien luettelo löytyy alta.

SUTERA

Mitigation (2020 target)

Signatory

Mayor (or equivalent): Giuseppe GRIZZANTI
Asukasmäärä: 1,461 asukkaat
Website: http://www.comune.sutera.cl.it

Covenant status

Date of adhesion: 22 huhtikuu 2013
Status 3

Contact

Main contact: Giuseppe Carruba
Position: ufficio tecnico

Yleiskokouksen koordinaattorit

Yleiskokouksen koordinaattorit Maat Osallistujat
Region of Sicily - Department of EnergyItaly353

Benchmarks

IMPIANTI FOTOVOLTAICI SU EDIFICI PRIVATI
Sector: Local electricity production
Implementation timeframe: 2012 - 2020
Area of intervention: Photovoltaics
Policy instrument: Other
Responsible body: Energy Office of Local authority, other private actors (residential, tertiary)
KEY FIGURES
CO2 reduction :
150.71 t CO2 eq./a
Renewable energy produced (MWh):
372.14 MWh/a
Implementation cost (€):
620225 €

Description: L’Amministrazione Comunale ha promosso la valorizzazione dell’energia rinnovabile fotovoltaica con azioni di sensibilizzazione presso i cittadini e gli operatori economici. Sulla base del sistema di incentivazione del conto energia e, recentemente con le detrazioni fiscali, è risultato conveniente installare questa tipologia di impianti. Oltre agli impianti installati al 31/12/2011, dal 2012 nel Comune di Sutera sono stati installati più di 25 impianti FV per una potenza totale di oltre 240 kW, utilizzati prevalentemente per l’autoconsumo.
Financing sources: Local Authority’s own resources, National Funds & Programmes, Public-Private Partnerships

Rate this benchmark: BadPoorFairGoodExcellent (1 vote)

Benchmarks Päivämäärä Kieli
IMPIANTI FOTOVOLTAICI SU EDIFICI PRIVATI22 loka 2017 it
PIANO DI SENSIBILIZZAZIONE DEI CITTADINI E DELLE FAMIGLIE22 loka 2017 it
RIQUALIFICAZIONE ENERGETICA DELL’IMPIANTO DI PUBBLICA ILLUMINAZIONE22 loka 2017 it
Disclaimer:
The sole responsibility for the content of this website lies with the authors. It does not reflect the opinion of the European Union. The European Commission is not responsible for any use that may be made of the information contained therein.
Twitter
Seuraa
matkapuhelimella
Facebook
Ryhdy yleiskokouksen
sivun faniksi
Newsletter
Tilaa kuukausittainen
uutiskirje
Rss feeds
Lue
reaaliaikaisia uutisia
Poliittinen tuki Euroopan komission Poliittinen tuki Euroopan komission. Verkkosivusto on yleiskokouksen toimiston koordinoima.
Registration form | Uutiset | Kalenteri | Sivustokartta | Rss-ohjeet | Tekijät | Oikeudelliset näkökohdat